Elokuvateatteri Kino Iiris

Kino Iiris on yksilöllisiä, laadukkaita valintoja tekevän ihmisen leffateatteri. Se on tarjonnut monipuolisia elokuvia monipuoliselle yleisölle jo vuodesta 1987. Kino Iiriksen toimintaperiaatteisiin kuuluu esittää katsojille harvinaisten elokuvamaiden tuotantoa ja rikastuttaa näin elokuvatarjontaa Lahdessa.

Kino Iiriksen toiminta ei perustu taloudellisen hyödyn tavoitteluun. Siksi sillä on mahdollisuus esittää katsottavaa erilaisille pienryhmille. Elokuvien kirjo vaihtelee pienistä eurooppalaisista elokuvista amerikkalaiseen laatudraamaan, mitään genreä tai elokuvamaata ei hyljeksitä.

Kino Iiris järjestää paljon erilaisia festivaaleja ja teemapäiviä eri kohderyhmille. Tämän lisäksi osallistumme aktiivisesti tapahtumiin ja messuille Päijät-Hämeen alueella. Esimerkkinä tapahtumista voidaan mainita mm. kansainvälinen Kinos-lyhytelokuvafestivaali ja päiväkotilapsille suunnatut Nallepäivät.

Haluatko tukea Kino Iiriksen toimintaa? Liity PHEK:n jäseneksi>>